Parta

 

Ihmiset ovat osoittaneet suurta nerokkuutta valitessaan parranajovälineitä. Ensimmäiset parranajo välineet olivat mm. simpukan kuoret, hain hampaat ja piikiven palat. 

Muinaisessa Egyptissä miehet ajoivat partansa kuparisella partaveitsellä, joka muistutti pientä kirveenterää. Lähempänä meidän aikaamme, 1700- ja 1800-luvuilla, valmistettiin pääasiallisesti Sheffieldissä Englannissa partaveitsiä, jotka tunnettiin lempinimellä kurkunleikkaaja (cutthroat). Nämä veitset olivat usein koristeellisesti kuvioituja, ja niissä oli kovera, teräksinen terä, jonka pystyi käytön jälkeen taittamaan turvallisesti kädensijan sisään. Näitä veitsiä piti käsitellä hyvin huolellisesti, ja epäilemättä niiden käytön oppiminen maksoi monia viiltoja ja veripisaroita. Kömpelömmille alku on ollut varmasti traumaattinen. 

1900-luku tarjosi kuitenkin helpotusta.

Vuonna 1901 yhdysvaltalainen King Camp Gillette patentoi turvallisen parranajokoneen eli ”partahöylän”, jossa oli kertakäyttöinen terä. Hänen keksintönsä levisi maailmaan kulovalkean tavoin, ja myöhemmin siitä kehiteltiin monia erilaisia malleja, esimerkiksi parranajokoneita, joissa on hopeoidut tai kullatut kädensijat. Uusimpia malleja ovat parranajokoneet, jotka ovat kokonaan kertakäyttöisiä tai joissa on kaksi tai jopa kolme terää tai taipuisa, kääntyvä pää.

Muinaisista ajoista asti suhtautuminen partaan on vaihdellut. Kirjan Everyday Life in Ancient Egypt mukaan muinaiset egyptiläiset eivät antaneet arvoa ihokarvoille vaan ylpeilivät iholla, joka oli ajettu paljaaksi käyttämällä taitavasti tehtyjä partaveitsiä, joita he säilyttivät siisteissä nahkapusseissa. Tämä tapa voi selittää sen, miksi heprealainen vanki Joosef ajeli päänsä, ennen kuin hän näyttäytyi faraolle.

Assyrialaisilla miehillä oli mahtavat parrat. He näkivät turhamaisuuteen saakka vaivaa partojensa eteen: ne oli huolellisesti kiharrettu, letitetty ja järjestetty.

Muinaisten israelilaisten miesten partojen pituus oli hillitty, ja he pitivät partansa siistinä partaveitsen avulla. Mitä sitten Jumalan laissa tarkoitettiin, kun siinä kiellettiin israelilaisia ’leikkaamasta hiuksiaan sivuilta’ ja ’turmelemasta leikkaamalla partansa reunaa’? Tämä käsky ei kokonaan kieltänyt leikkaamasta hiuksia tai partaa. Se pikemminkin esti israelilaisia miehiä jäljittelemästä pakanallisten naapurikansojen äärimmäisyyksiin meneviä uskonnollisia tapoja.

Muinaisen Kreikan yhteiskunnassa parrallisia olivat tavallisesti kaikki muut paitsi aatelistoon kuuluvat, joiden parrat olivat usein ajetut. Roomassa parranajosta näyttää tulleen tapa toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua, ja sen jälkeen parranajo säilyi päivittäisenä rutiinina useiden vuosisatojen ajan.

Rooman valtakunnan kukistuttua parta pääsi kuitenkin jälleen voitolle ja säilytti asemansa tuhannen vuoden ajan aina 1600-luvun puoliväliin asti, jolloin parranajo tuli jälleen muotiin. Sileäksi ajettu leuka piti pintansa läpi koko 1700-luvun. Mutta sitten 1800-luvun puolivälin paikkeilla tyylin suunta muuttui. Siksi Vartiotorni-seuran ensimmäisestä presidentistä C. T. Russellista ja hänen kristitystä toveristaan W. E. Van Amburghista otetuissa kuvissa kummallakin miehellä on tyylikäs, siististi leikattu parta, jota pidettiin arvossa ja joka oli ajalle tunnusomainen. 1900-luvun alussa parranajo koki kuitenkin uuden tulemisen ja on useimmissa maissa säilynyt suosiossa nykyaikaan saakka.

 

 2018 partamuoti

(lähteet: https://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102000046 , http://historycooperative.org/a-short-history-of-beard-styles/ )